Haaga-Helian, HAMKin, Laurean, Metropolian ja XAMKin liittouma tarjoaa maksuttoman koodarikoulutuksen!

Tutustu kursseihin!

Sinustako tulevaisuuden koodaritähti?

Koodaamista voisi verrata vaikkapa säveltämiseen. Toisilta se käy luonnostaan ja toiset oppivat opiskelemalla. Yhtä kaikki, koodia syntyy. AMKoodari on koulutus sinulle, joka haluat oppia tulevaisuuden ammatin, päivittää osaamistasi, vaihtaa uraa tai muuten vain kehittää osaamistasi luontaisen luovuutesi pohjalta.

{KENELLE?}

AMKoodari on hyvä startti koodaajan urasta haaveilevalle, lisäkoulutukseksi jo koodaamista osaavalle, uranvaihtajalle sekä yrityksen henkilökunnan koulutukseen. Opintoja voi suorittaa oman työn ohella tai täyspäiväisenä opiskelijana. Koulutus on tarkoitettu kaikille ja kaiken tasoisille henkilöille, korkeakoulujen tutkinto-opiskelijoita lukuun ottamatta.

Lisätietoa koulutuksesta

Lisätietoa koulutuksesta

Koulutusta järjestävät ammattikorkeakoulut ovat vastuullisia kumppaneita, joilla on runsaasti kokemusta yritysten ja organisaatioiden kanssa toimimisesta. Kouluttajina toimivat korkeakoulut ovat pääkaupunkiseudulla, Uudellamaalla, Hämeessä, Etelä-Pirkanmaalla, Kaakkois-Suomessa ja Etelä-Savossa. Opintoja tarjotaan pääosin verkossa, jolloin opiskelu on mahdollista ajasta ja paikasta riippumatta Suomessa ja ulkomailla.
Keskustelemme mielellämme yritysten kanssa räätälöitävistä kursseista.

Ota yhteyttä!

Projektipäällikkö, Veikko Koivumaa
veikko.koivumaa [at] metropolia.fi
puh. +358401769519

{MITÄ?}

Viiden huippuammattikorkeakoulun yhteistarjonnasta löytyy sopiva kokonaisuus hakijan kiinnostuksen, tarpeen ja tason mukaan – aiempaa kokemusta ei tarvita!

Tutustu koodaajakoulutuksen kurssitarjontaan

Lisätietoa koulutuksesta

Monipuolisesta kurssitarjonnasta voit valita sinua kiinnostavat kokonaisuudet. Maksuttoman koulutuksen kautta voit suorittaa korkeakoulutasoisia kursseja, joista on taatusti hyötyä nyt ja tulevaisuudessa.

AMKoodari-opiskelija voi valita virtuaalikursseja ja lähiopetusta suomeksi ja englanniksi. Tällä hetkellä tarjolla on kursseja seitsemään koulutusmoduuliin:

Minustako koodari?

Kysymykseen on helppo saada vastaus: valitse itsellesi sopiva kurssi ja pääset heti kokeilemaan, mitä ohjelmointi pitää sisällään. Ohjelmointi voi aluksi vaikuttaa hankalien ohjelmointikielien opettelulta, mutta kun pääset vauhtiin, niin huomaat, että se on vain loogisten haasteiden ratkaisemista. Tutustuttuasi ohjelmoinnin perusteisiin ja yhteen tai useampaan ohjelmointikieleen voit jatkaa opiskelua ja valita itsellesi kursseja, jotka tähtäävät ammattimaiseen koodaustyöhön. Koodareista on huutava pula, ja avoimia työpaikkoja löytyy kaikilta teollisuuden aloilta.

Minustako pelintekijä?

Suomi on yksi johtavia maita peliteollisuudessa. Pelejä ei tehdä pelkästään ajanvietteeksi, vaan myös monet muut alat, kuten opetus, hyödyntävät pelejä. Pelintekijän osaaminen koostuu itse pelisuunnittelun ja ohjelmoinnin lisäksi mm. pelimottoreiden ja muiden työkalujen hyödyntämisestä. Peliopinnot tarjoavat haasteita yhtä lailla harrastajille kuin ammattimaiseen pelintekoon tähtääville. Mitä jos aluksi kokeilisit tehdä ensimmäisen oman pelin?

Moderni web- ja mobiilikehitys

Laadukkaiden ja tietoturvaltaan luotettavien web- ja mobiiliratkaisujen rakentajille löytyy nykypäivänä paljon töitä. Web- ja mobiilikehityksen saralla teknologiat kuten HTML5, CSS, ja JavaScript muodostavat luotettavan perustan, jonka pohjalta aloittelevana koodarina voit myöhemmin rakentaa osaamistasi terävämmäksi. Erikoistumisen ja jatkuvan opiskelun mahdollisuuksia löytyy web- ja mobiilikehityksen alalla paljon aina erilaisista sisällönhallintajärjestelmistä kokonaisiin testaus- ja kehittämisympäristöihin asti.

Älykkäät IoT-järjestelmät

Haluatko oppia suunnittelemaan ratkaisuja, joissa tietoa kerätään, käsitellään ja siirretään langattomasti pilveen? Tässä moduulissa perehdytään Esineiden Internetin (IoT) maailmaan. Opit tuntemaan sensoriteknologioita, joiden avulla mitataan esimerkiksi lämpöä, valoa, kosteutta, ilmanpainetta ja sijaintia. Jos siis tykkäät puuhata erilaisten laitteiden kanssa, kokeilla ja asennella niitä erilaisiin paikkoihin, niin tämä moduuli on sinua varten!

Toimi tehokkaasti verkossa

Verkko on luonteva kanava asiakas/jäsenvuorovaikutukseen kaikenkokoisten yritysten, järjestöjen ja seurojen toiminnassa. Sen varaan rakentuvat monet palvelut ja ratkaisut, joiden pystyttäminen asiakkaiden ja jäsenten tarpeisiin onnistuu vähäiselläkin kokemuksella. Huolella laaditut ammattimaiset verkkokanavat (sivustot ja kauppapaikat) vaativat kuitenkin jo syvempää osaamista palveluiden tuomisesta verkkoon ja koodaamisesta. Tämän teeman opintojaksoilla pääset pintaa syvemmälle verkkosivujen ja -kauppojen toiminnallisuudessa.

Menestyvä liiketoiminta tukeutuu tiedon analysointiin ja keinoälyyn

Yritykset keräävät valtavasti tietoa asiakkaitaan, tuotteistaan ja ympäröivästä maailmasta, mutta usein tuota tietoa ei osata optimaalisesti hyödyntää yrityksen liiketoiminnassa. Tässä moduulissa tutustutaan käsitteisiin data-analytiikka, keinoäly, koneoppiminen, tietokannat, pilvipalvelut sekä siihen, miten nämä tulisi integroida osaksi yrityksen jokapäiväistä toimintaa. Digitalisointi ja tietotekniikan kehitys yleensä pitävät huolen siitä, että tällä alalla on jatkuvasti tarvetta uusille työntekijöille.

Pilviteknologiat – rakenna liiketoimintasi pilveen

Modernit ja kilpailukykyiset liiketoimintastrategiat perustuvat pitkälle digitalisointiin ja pilvipalveluiden hyödyntämiseen. Lähes kaikki yritykset ovat siirtäneet tai ovat siirtämässä palvelimensa, sovelluksensa ja tietokantansa pilveen. Tässä moduulissa opit, miten tuo muutos voidaan tehdä ja millä tavalla siitä saadaan paras mahdollinen taloudellinen hyöty.

{MIKSI?}

Maailma digitalisoituu hurjaa vauhtia, ja globaaleihin haasteisiin on kova tarve vastata uusien innovaatioiden avulla. Koodausosaamisesta on huutava pula. Suomi tarvitsee kasvun ja hyvinvoinnin takaamiseksi osaajia, jotka haluavat oppia uutta ja olla mukana rakentamassa tulevaisuutta.

Lue lisää työllistymismahdollisuuksista

Lue lisää työllistymismahdollisuuksista

Koodareiden työllistymistilanne on erinomainen. Työpaikkoja löytyy joka alalta. IT- ja pelifirmojen lisäksi koodareita työskentelee esimerkiksi mainostoimistoissa, medioissa, rahoitusalalla, vakuutusyhtiöissä ja julkishallinnon eri tehtävissä. Pulaa on erityisesti sovelluskehittäjistä, sovellussuunnittelijoista ja web-ammattilaisista.

Koulutusta järjestävät ammattikorkeakoulut ovat vastuullisia kumppaneita, joilla on runsaasti kokemusta yritysten ja organisaatioiden kanssa toimimisesta. Kouluttajina toimivat korkeakoulut ovat pääkaupunkiseudulla, Uudellamaalla, Hämeessä, Etelä-Pirkanmaalla, Kaakkois-Suomessa ja Etelä-Savossa. Opintoja tarjotaan pääosin verkossa, jolloin opiskelu on mahdollista ajasta ja paikasta riippumatta Suomessa ja ulkomailla. 

Keskustelemme mielellämme yritysten kanssa räätälöitävistä kursseista.

Ota yhteyttä!

Projektipäällikkö, Veikko Koivumaa
veikko.koivumaa [at] metropolia.fi
puh. +358401769519

Monipuolisesta kurssitarjonnasta voit valita sinua kiinnostavat kokonaisuudet. Maksuttoman koulutuksen kautta voit suorittaa korkeakoulutasoisia kursseja, joista on taatusti hyötyä nyt ja tulevaisuudessa.

AMKoodari-opiskelija voi valita virtuaalikursseja ja lähiopetusta suomeksi ja englanniksi. Tällä hetkellä tarjolla on kursseja seitsemään koulutusmoduuliin:

Minustako koodari?

Kysymykseen on helppo saada vastaus: valitse itsellesi sopiva kurssi ja pääset heti kokeilemaan, mitä ohjelmointi pitää sisällään. Ohjelmointi voi aluksi vaikuttaa hankalien ohjelmointikielien opettelulta, mutta kun pääset vauhtiin, niin huomaat, että se on vain loogisten haasteiden ratkaisemista. Tutustuttuasi ohjelmoinnin perusteisiin ja yhteen tai useampaan ohjelmointikieleen voit jatkaa opiskelua ja valita itsellesi kursseja, jotka tähtäävät ammattimaiseen koodaustyöhön. Koodareista on huutava pula, ja avoimia työpaikkoja löytyy kaikilta teollisuuden aloilta.

Minustako pelintekijä?

Suomi on yksi johtavia maita peliteollisuudessa. Pelejä ei tehdä pelkästään ajanvietteeksi, vaan myös monet muut alat, kuten opetus, hyödyntävät pelejä. Pelintekijän osaaminen koostuu itse pelisuunnittelun ja ohjelmoinnin lisäksi mm. pelimottoreiden ja muiden työkalujen hyödyntämisestä. Peliopinnot tarjoavat haasteita yhtä lailla harrastajille kuin ammattimaiseen pelintekoon tähtääville. Mitä jos aluksi kokeilisit tehdä ensimmäisen oman pelin?

Moderni web- ja mobiilikehitys

Laadukkaiden ja tietoturvaltaan luotettavien web- ja mobiiliratkaisujen rakentajille löytyy nykypäivänä paljon töitä. Web- ja mobiilikehityksen saralla teknologiat kuten HTML5, CSS, ja JavaScript muodostavat luotettavan perustan, jonka pohjalta aloittelevana koodarina voit myöhemmin rakentaa osaamistasi terävämmäksi. Erikoistumisen ja jatkuvan opiskelun mahdollisuuksia löytyy web- ja mobiilikehityksen alalla paljon aina erilaisista sisällönhallintajärjestelmistä kokonaisiin testaus- ja kehittämisympäristöihin asti.

Älykkäät IoT-järjestelmät

Haluatko oppia suunnittelemaan ratkaisuja, joissa tietoa kerätään, käsitellään ja siirretään langattomasti pilveen? Tässä moduulissa perehdytään Esineiden Internetin (IoT) maailmaan. Opit tuntemaan sensoriteknologioita, joiden avulla mitataan esimerkiksi lämpöä, valoa, kosteutta, ilmanpainetta ja sijaintia. Jos siis tykkäät puuhata erilaisten laitteiden kanssa, kokeilla ja asennella niitä erilaisiin paikkoihin, niin tämä moduuli on sinua varten!

Toimi tehokkaasti verkossa

Verkko on luonteva kanava asiakas/jäsenvuorovaikutukseen kaikenkokoisten yritysten, järjestöjen ja seurojen toiminnassa. Sen varaan rakentuvat monet palvelut ja ratkaisut, joiden pystyttäminen asiakkaiden ja jäsenten tarpeisiin onnistuu vähäiselläkin kokemuksella. Huolella laaditut ammattimaiset verkkokanavat (sivustot ja kauppapaikat) vaativat kuitenkin jo syvempää osaamista palveluiden tuomisesta verkkoon ja koodaamisesta. Tämän teeman opintojaksoilla pääset pintaa syvemmälle verkkosivujen ja -kauppojen toiminnallisuudessa.

Menestyvä liiketoiminta tukeutuu tiedon analysointiin ja keinoälyyn

Yritykset keräävät valtavasti tietoa asiakkaitaan, tuotteistaan ja ympäröivästä maailmasta, mutta usein tuota tietoa ei osata optimaalisesti hyödyntää yrityksen liiketoiminnassa. Tässä moduulissa tutustutaan käsitteisiin data-analytiikka, keinoäly, koneoppiminen, tietokannat, pilvipalvelut sekä siihen, miten nämä tulisi integroida osaksi yrityksen jokapäiväistä toimintaa. Digitalisointi ja tietotekniikan kehitys yleensä pitävät huolen siitä, että tällä alalla on jatkuvasti tarvetta uusille työntekijöille.

Pilviteknologiat – rakenna liiketoimintasi pilveen

Modernit ja kilpailukykyiset liiketoimintastrategiat perustuvat pitkälle digitalisointiin ja pilvipalveluiden hyödyntämiseen. Lähes kaikki yritykset ovat siirtäneet tai ovat siirtämässä palvelimensa, sovelluksensa ja tietokantansa pilveen. Tässä moduulissa opit, miten tuo muutos voidaan tehdä ja millä tavalla siitä saadaan paras mahdollinen taloudellinen hyöty.

Koodareiden työllistymistilanne on erinomainen. Työpaikkoja löytyy joka alalta. IT- ja pelifirmojen lisäksi koodareita työskentelee esimerkiksi mainostoimistoissa, medioissa, rahoitusalalla, vakuutusyhtiöissä ja julkishallinnon eri tehtävissä. Pulaa on erityisesti sovelluskehittäjistä, sovellussuunnittelijoista ja web-ammattilaisista.

{HYÖDYT YRITYKSELLE}

  • Täsmäkoulutusta yrityksesi tarpeisiin
  • Tehokas ja maksuton koulutus
  • Monipuolinen tarjonta
  • Korkeakoulutasoisia kursseja
  • Opiskelu virtuaalisesti ja/tai lähiopetuksessa
  • Useat virtuaalikurssit voi aloittaa milloin vain
  • Suomen- ja englanninkielisiä kursseja

{HYÖDYT OPISKELIJALLE}

  • Koodausosaamisen päivittäminen tai koodaamisen oppiminen oman kiinnostuksen mukaan
  • Aiempaa osaamista ei tarvita
  • Loistava mahdollisuus tutustua nopeasti koodausalaan
  • Suorittujen kurssien hyväksiluku jatko-opinnoissa
  • Maksuton koulutus
  • Todistus suoritetuista kursseista
  • Koodariosaamiselle on kysyntää myös ulkomailla

Koulutuksen rahoittaa:
Opetus- ja kulttuuriministeriö